search pyrkii nettiin

YLE radion aamu-uutisissa 02.06.2008 kauhisteltiin taasen maatamme jo toista vuotta kohdanneen totaalisen mehiläiskadon megalomaanisuutta.

Poissaolollaan tähdensi viestiä aiemmat bakteeri-, virus-, varroapunkki- ja ties mitkä kiinalaisapuruokamyrkytysdisinfot! Tässä on varsin tärkeää huomata, että vaikka asiaa on kansainvälisin paniikitasoin tutkailtu ja laboraatioissa etsiskelty syyllistä massoittain, ei vaan aukea syyt! Tai no OIKEASTI tieto on esitetty jo vuosia sitten perustuvaksi ydinvoimalapäästöjen säteilyionisaatiomekanismeihin. Mutta koskei ydinala halua vastata rikoksistaan yhä vaan faktaa pantataan, paitsi toki lähinnä meikä täällä!)

Yhtä kaikki siis tuhoa on kertynyt -90% katoon maapallolla ja KAIKKIALLA! Ydinyhtiöt yrittivät valtavalla paineella kyltymättä valehdella, mutta koska tieto säteilöytaustasta pääsi leviämään ei homma ottanut ydinalan SUUREKSI harmiksi enää tuulta. Suuri osa maailman väestä siis tietää, ettei yhä hengissä olevat ja sielä täällä pörräävät mehiläiset kuole nähdysti tauteihin. Koskei sairaita ole vuosiin kyetty edes näyttämään! Ainoaksi järkeväksi selitykseksi on vääjäämättä jäänyt terveitten mehiläisten hahmotetut lentoöksymät säteilyioniosaation prässääminä. On jännä tosiaan nähdä. Koska ensimmäiset lehdet tuovat ydinfaktaa pöytään maailmalta?

PS. Kuvaavaa tilanteessa on, että ilmatieteenlaitoksen salaamat ionosfäärianomaliakarttatiedot ovat mitä tarkimmin poistettu yleisön käytöstä. Eivät "roistouksissaan" edes vastaa asiallisiin kyselyihin aiheesta!!

Reply to
Jouko Grönlund
Loading thread data ...

MotorsForum website is not affiliated with any of the manufacturers or service providers discussed here. All logos and trade names are the property of their respective owners.