Made by TVO/Posiva/Tem ydintaivaat.

S.131 Puhutaan auringon loppuunpalamisen vaikutuksista planeettojen kiertosysteemeihin kaikenkertovasti miten Newtoniikan vuorovoimat toimivat avaruutta laajentaen, kuten tiedämme: "Aurinko paisuu yli kaksinkertaiseksi nykykoostaan. Vaikka pintalämpötila laskee, kirkkaus kaksinkertaistuu. Myös massan radalle tapahtuu jotain. Aurinkotuulen kasvaessa tähtemme alkaa menettää massaansa., kun se kehittyy punaiseksi jättiläiseksi. Massakato tarkoittaa sitä, etä auringon vetovoima pienenee ja vastaavasti planeetat alkavat liikua.. .ULOSPÄIN. Maa heilahtaa noin 200milj. km päähän- ei kuitenkaan tarpeeksi kauaksi pelastuakseen auringon kuumuudelta.

Maa-kuu systeemi on lukkiutunut samaan pyörintänopeuteensa 27,3 päivään ja kuu näyttää pitkälti yhtä puoltaan. Kaikki suuret kuut toimivat näin. Liikemäärämomenttia ei voi tuhota, vaikka voi kyllä siirtyä. Jos pyörimisnopeus hidastuu, kuten tapahtui erityisesti Maa-Kuu-systeemissä alkumuodostuksessaan, jonkin muun täytyy kasvaa. Tämä on ETÄISYYS näiden kappaleitten välissä. Tilanne on kuin luistelijalla piruetissa tuodessaan kädet lähelleen vartaloaan liikemomentti pysyy ja nopeuspyörintä kasvaa. Prosessi ei ole vieläkään tasapainossa, Kuu hidastuu edelleen. Loitontuen maasta 4cm/vuosi. Jokainen päivä on 0, 000 000 02 sekuntia pidempi. On olemassa myös muita Kuusta riippumattomia vaihteluita siksi silloin tälöin lisätään aikaan sekuntteja.. Kuu ei voi loitota näin puolestaan kuin 560

000km päähän ja siihen alkaisi vaikuttamaan silloin toinen Auringon synnyttämä VUOROVESIVOIMA. Silloinen maan kiertoaika olisi silloin Kuun kansa samat 47 kertaa nykyinen vuorokautemme.

S.140 Tähtimaailmat, kun kaksi galagsia törmää. Kun pieni galaksi törmää suurempaan, pienempi sulautuu isompaan ja yleensä menettää oman identtiteettinsä kokonaan. VUOROVESIVOIMAT myös häiritsevät sitä voimakkaasti, ja siitä revitään tähtiä joka kerttas kun se menee tarpeeksi lähelle isompaa galaksia. Kahden suuren galaksin törmäys on aivan erilainen. Yksittäiset tähdet ei törmää koska tilaa on tässä kaaottisessa tilanteessa riittävästi. Aikaa kuluu muutamia miljardeja vuosia. Galagsien kaasuvarastojen törmätessä syntyy shokkiaalto, joka laukaisee useiden tuhansien tähtien muodostuksen. Monista tulee kirkkaita joukkoja, joita kuumat siniset tähdet hallitsevat. Supernovista tulee yleisiä. Ja niiden shokkiaallot lauklaisevat uusia tähdenmuodostusjaksoja. Taivas tulee olemaan sekaisin hehkuvista pöly- ja kaasupilvistä. Hiirigalaksi NGC 4676. Kolmensadan miljoonan valovuoden päässä Bereniken hiuksissa tapahtuu mainittua kosmista hypähtelyä kahden galaksin törmätessä. Tämä galaksipari tunnetaan siis Hiirenä, joka lopulta sulautuu yhdeksi jättiläisgalaksiksi.

Loppu? Mitä sitten tapahtuukaan galaksimme mustalle aukolle, on Maa oollut jo pitkään asuinklvoton. Suuri osa vapautuneesta energiasta on vaarallista liikuen esim. röntgensäteinä. Elämää kantaneet planeetat ovat huuhtoutuneet korkeaenergiseen säteilyyn, joka tuhoaa aineenvaihduntaprosessit ja elävän kudoksen! .. ..Säteily voi olla tarpeeksi voimakasta tuhoamaan jopa KAIKEN teknisesti edistyneimmät sivilisaatiot!.. ..Tuloksena on lopulta eloton, kuollut systeemi. Jäljellejäävässä systeemissä on tärkein muutos enää alati etääntyvät galaksit." (Kammottavaa nähdä miten kaikesta IAEA/STUK salauksesta huolimatta fyysikkopiireissä tajutaan mihin vääjäämättä ydinprosessien kumuloituminset AINA näyttää johtavan! Miksei tässäkin esitetyn kiistattoman mekanismin kylmää totuutta haluta kertoa siviiliydinvoimasta kansalle!? Malenkan kuorimallitotuutena antaen selkeät viitteet siitä, että siviiliydinvoimasäteilytuottokertymissämme on meneillään piittaamattomuushuipun kylmäkiskoinen systemaattinen kansanmurha ydinalan sopimuspimityksin!)

Reply to
Ossi Björklund
Loading thread data ...

MotorsForum website is not affiliated with any of the manufacturers or service providers discussed here. All logos and trade names are the property of their respective owners.